Miten valmistautua sokerointiin?
Ensimmäistä kertaa sokerointiin tullessasi olisi hyvä, jos karvat ovat 0,5–1 cm pitkiä, jotta niiden irtoaminen olisi vaivatonta. Jos olet sheivannut, odota mielellään 14 päivää ennen sokerointiin saapumista. Säännöllisesti sokeroiduilla alueilla myös lyhyemmät karvat saadaan poistettua helpommin. Sokerimassan levittäminen pitkiin karvoihin voi tuntua epämukavalta ja "tukistavalta", mutta tarvittaessa karvoja voidaan ensin lyhentää. Sugar Artist puhdistaa ihon ennen sokerointia, joten sinun ei tarvitse valmistautua millään erityisellä tavalla sokerointiin (paitsi kasvattamalla hieman karvoja). Ihon kuorimista päivää ennen sokerointia ei suositella, eikä erittäin öljypitoisten tai rasvaisten tuotteiden käyttöä hoidettavalla alueella suositella välittömästi ennen hoitoa, koska se voi hieman vaikeuttaa sokerin tarttumista karvoihin. Ensimmäisellä kerralla saattaa sokerointi vähän jännittää, mutta ammattitaitoiset Sugar Artistimme opastavat ja neuvovat ja tekevät olostasi mahdollisimman mukavan.